Inkerinmaalla, Kolppanan seurakunnassa, Ala-Sakoskan kylässä syntyi vanhan luvun mukaisesti 26.10.1877 Kaapre (Gabriel) Tynni. Uuden luvun mukaisesti hänen syntymäpäivänsä lasketaan kuitenkin olevan 7.11.1877. Kaapren vanhemmat olivat talollinen Joonas Juhananpoika Tynni ja Sofia Kaaprentytär Manninen ja perheen talo Ala-Sakoskassa oli työteliäs ja vakavarainen. Perheeseen syntyi 10 lasta, joista kuudesta eloon jääneestä Kaapre oli keskimmäinen.

Kaapre Tynnin syntymätodistus vuodelta 1902. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto.  CC BY 4.0
Avaa tästä

Pietarin evankelis-luterilaisen konsistorin piiri

Syntymä- ja kastetodistus

Ote Tsarskoje Selon piiriin, Pietarin kuvernementtiin kuuluvan Kolppanan evankelis-luterilaisen seurakunnan syntymä- ja kasterekisteristä.

Vuonna tuhatkahdeksansataa seitsemänkymmentä seitsemän / 1877 / 26:na / kahdentenakymmenentenä kuudentena lokakuuta kello 5 iltapäivällä syntyi ja 6:na / kuudentena marraskuuta vuonna tuhatkahdeksansataa seitsemänkymmentä seitsemän / 1877 / pastori Jürgensenin toimesta Hatsinassa kastettiin: (No. 80)

Gabriel

Tyyni

avioliitossa syntyneeksi.

Vanhemmat: talonpoika Jonas Johaninpoika Tyyni ja tämän aviovaimo Sophie Gabrielintytär Manninen Ala-Sakoskan kylästä.

Kummit: Peter Tepponen, Anna Kuivanen, Anna Maria Tyyni, Johann Lattu, Nadeschda Semenova.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Täten vahvistetaan tämän otteen sananmukainen yhtäpitävyys mainitun rekisterin kanssa oheisella kirkon sinetillä.

Spankko-Kolppana                                           Sub fide pastorali

12 heinäkuuta 1902                                          Pastori Broms

Kiinnostavaksi tämän Kaapre Tynnin syntymä- ja kastetodistuksen tekee se, että siinä näkyy sekä evankelisluterilaisen kirkon pääkieli saksa että Keisarin Venäjän virallinen kieli venäjä rinta rinnan. Todistuksessa perheen sukunimi Tynni on lisäksi saanut muodon Tyyni. Kirkonkirjoissa nimi varioikin Tynnin ja Tyynin lisäksi toisinaan myös Tyninä. Nimi pohjautuu keskiaikaiseen Antoniuksen nimeen ja on muuttunut ajan saatossa Toniksi, Tyniksi ja lopulta Tynniksi. Kuva SKS KIA. Kaapre Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Perhe-elämää

Kaapre Tynni kiersi 1900-luvun alussa juhlapuhujana ja esitelmöijänä erilaisissa inkerinsuomalaisten juhlissa. Venjoen laulujuhlilla vuonna 1903 hän tapasi ensimmäistä kertaa myös tulevan puolisonsa Lilja Maria Piipposen. Vuonna 1908 nuoripari vihittiin ja he asettuivat asumaan Venjoelle lähelle Piipposten kotitaloa. Lilja työskenteli lähikylässä opettajana, kun Kaapren työ puolestaan sijoittui Pietariin.

Avioitumista seuraavana vuonna Tynneille syntyi esikoispoika Reino ja seuraavien vuosien aikana he saivat kaksi tytärtä Martan vuonna 1910 ja Katrin 1912. Kun Kolppanan seurakunnan Sakoskan kylään valmistui uusi kansakoulu vuonna 1912, perhe muutti Liljan uuden opettajantyön perässä Kolppanaan. Seuraavana vuonna perhe kasvoi jälleen, kun perheeseen syntyi tytär Aale, josta sittemmin tuli tunnettu runoilija, kirjailija ja kääntäjä. Perheen lapsista Sylvia ehti vielä syntyä Venäjällä vuonna 1916 ennen kuin Tynnin perhe pakeni Suomeen.

Piipposten sukukuva Vanhamoision kylässä, Venjoen rannalla kesällä 1912. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto. CC BY 4.0
Piipposten sukukuva on otettu vuonna 1912 Venjoen rannalla, Vanhamoision kylässä. Tynnin perhe on kylässä Liljan vanhemmila. Lilja Tynni seisoo kuvassa keskeltä hieman vasemmalle vaalea takki harteillaan. Kaapre Tynni ylioppilaslakissaan on kyykistyneenä oikeassa laidassa tytär Martta sylissään. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Inkeriläisten kansallisten pyrkimysten ajajaksi

Kaapre Tynni oli saanut mahdollisuuden kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Hän opiskeli 1890-luvun lopussa Kolppanan seminaarissa ja valmistui myöhemmin Pietarin opettajainstituutista historian, maantieteen ja venäjän kielen opettajaksi. 1900-luvun alussa hän työskenteli opettajan ammattinsa ohella myös toimittajana. Tynni oli mukana perustamassa Uusi Inkeri -lehteä sekä sen seuraajaa, sosialistista ja uskontoon kriittisesti suhtautunutta Neva-lehteä. Lisäksi hänet tunnettiin aktiivisena esitelmöijänä ja julkisena puhujana.

Venäjän helmikuun vallankumouksen myötä vuonna 1917 inkerinsuomalaiset sosialistit, Kaapre Tynni mukaanlukien, ryhtyivät ajamaan kansallisia tavoitteitaan siinä toivossa, että uudessa demokraattisessa valtiossa myös inkerinsuomalaisten asema kohentuisi. Jo keväällä 1917 oli kokoontunut ensimmäinen yleisinkeriläinen kansalaiskokous, jonka perustamassa Inkerin keskusvaliokunnassa Kaapre Tynni nousi keskeiseksi vaikuttajaksi. Kansalaiskokouksien poliittiseksi tavoitteeksi muodostui inkerinsuomalaisten edustajien saaminen kansanvaltaisen Venäjän tasavallan hallintoelimiin. Nimestään huolimatta kansalaiskokoukset ja sen keskusvaliokunta eivät nauttineet kaikkien inkerinsuomalaisten luottamusta. Kaapre Tynni ja keskusvaliokunta tukivat menševikkisosialisteja, mihin etenkin vanhoilliset ja uskonnollismieliset inkeriläiset suhtautuivat hyvin kriittisesti. Toisaalta bolševikkeja kannattavien inkerinsuomalaisten mielestä keskusvaliokunta ajoi liian taantumuksellista linjaa.

Jo perheellisenä miehenä Kaapre Tynni oli suorittanut ylioppilastutkinnon Lappeenrannan yhteiskoulussa vuonna 1912. Lasten yhä ollessa pieniä hän jatkoi opiskelujaan vielä Helsingin yliopistossa suorittaen kandidaatin tutkinnon vuonna 1917 pääaineenaan Venäjän kieli ja kirjallisuus. Kaapre Tynnin kirkkaana tavoitteena ja opintojen motiivina oli päästä Kolppanan seminaarin johtajaksi, mihin Pietarissa suoritetut opinnot eivät olisi riittäneet. Hän pääsikin tavoitteeseensa syyskuussa 1917. Kaksi kuukautta myöhemmin Venäjällä puhkesi lokakuun vallankumous, minkä seurauksena tasavallan kausi jäi lyhyeksi ja Neuvosto-Venäjä syntyi.

Kaapre Tynni ehti työskennellä tavoittelemassaan Kolppanan seminaarin johtajan virassa vain parisen vuotta. Bolševikkivallan vakiintuessa hän joutui asemansa vuoksi bolševikkien silmätikuksi. Keväällä 1919 Tynni joutui pakenemaan Suomeen, muun perheen vielä jäädessä Inkerinmaalle. Samoihin aikoihin Neuvostoliitosta Suomeen pakeni arviolta noin 8000 inkerinsuomalaista, joista monet olivat Kaapre Tynnin tavoin toimineet näkyvästi inkeriläisten hallinto- ja sivistysasioiden ajajina.

Kaapre Tynni liittyi Suomeen tultuaan Inkerin väliaikaiseen hoitokuntaan, joka oli perustettu vuodenvaihteessa 1918–1919. Hoitokunnan tavoitteena oli auttaa inkerinsuomalaisia pakolaisia, levittää Suomessa Inkeri-tietoisuutta sekä varustaa sotajoukkoja valtaamaan Inkeri takaisin bolševikeilta. Osa inkerinsuomalaisaktiiveista haaveili Karjalan kannaksella sijaitsevan Pohjois-Inkerin liittämisestä Suomeen. Kaapre Tynni halusi kuitenkin yhdessä hoitokunnan puheenjohtajan Pietari Toikan kanssa ratkaista Inkerinmaan kysymyksen kokonaisuutena. Tavoitteeksi tuli inkerinsuomalaisten kulttuuriautonomia demokraattisen Venäjän osana.

Kaapre Tynni otti osaa inkeriläisten kansannousuun ja kenraali Judenitšin johtamaan sotaretkeen propagandistina. Hän vastasikin Narvasta käsin julkaistun ja inkeriläisille suunnatun lehden toimittamisesta. Myös Kaapren pikkuveli Aleksanteri Tynni (s. 1887) liittyi kenraali Judenitšin joukkoihin, jotka lähtivät hyökkäykseen keväällä 1919. Hyökkäys epäonnistui ja Aleksanteri-veli menehtyi taistelussa.

Kuva Tynnin perheestä Pukinmäen kotitalon edessä vuonna 1923. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto. CC BY 4.0
Kuvassa koko Tynnin perhe Pukinmäen kotitalon edessä vuonna 1923. Vasemmalta Reino, Katri, Kaapre, Aale, Kerttu-vauva Liljan sylissä sekä Lauri. Edessä Martta ja Sylvia. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Asettuminen Suomeen

Kaapre Tynnin poliittinen linja muuttui maltillisemmaksi hänen selvittyään sotaretkestä ja emigroiduttuaan Neuvosto-Venäjältä Suomeen. Suomesta käsin Tynni jatkoi kuitenkin työtään inkeriläisten kansallisten pyrkimysten edistämiseksi, ja auttoi muita inkerinsuomalaisia sekä venäläisiä pakolaisia. Kaapre Tynnillä oli Suomessa suoritettujen opintojen perusteella täysi opettajan pätevyys, joten hän pystyi jatkamaan opettajan uraansa ja elättämään perheensä. Loppuvuodesta 1919 myös hänen puolisonsa Lilja Tynni oli saapunut Suomeen pariskunnan viiden pienen lapsen kanssa.

Perhe asui aluksi Helsingin Kruunuhaassa, mutta kesäksi 1920 Tynnit muuttivat Lohjalle. Vielä samana syksynä kaupunkiin palattuaan he asettuivat Tapanilaan. Kolme vanhinta lasta kävivät jo koulua. Seuraavana vuonna perhe muutti jälleen kerran, tällä kertaa Pukinmäkeen, jossa he asustivat muutamassakin osoitteessa pidemmän aikaa. Tynnin perhe kasvoi vielä kahdella pienokaisella, kun Lauri syntyi vuonna 1921 ja Kerttu vuonna 1923. Yhdeksänhenkisen perheen isä Kaapre kävi töissä opettajana, ja lisätuloja saadakseen perheellä oli myös vuokralaisia pihamökissä. Lisäksi perhe piti kotieläimiä ja viljeli puutarhassaan juureksia, vihanneksia ja marjoja omiksi tarpeikseen. Kaapre Tynni olikin etevä ja kokeilunhaluinen puutarhuri.

Kuva Pukinmäen pihasaunasta ja sen yhteyteen rakennetusta kasvihuoneesta. Kuistilla seisoo puutarhan hoitamisesta innostunut Kaapre Tynni. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto. CC BY 4.0
Kuva Pukinmäen pihasaunasta ja sen yhteyteen rakennetusta kasvihuoneesta. Kuistilla seisoo puutarhanhoidosta innostunut Kaapre Tynni. SKS KIA, Aale Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Apua Euroopasta

Arki kulki eteenpäin, lapset kasvoivat ja kouluttautuivat. Tynnin perhe seurasi Kaapre-isän johdolla tiiviisti Neuvostoliiton poliittista tilannetta ja yhteiskunnallista kehitystä. Kaaprella ja Liljalla asui sukua sekä Puolassa että Neuvostoliitossa; Inkerinmaalla ja Latviassa. Kaapre Tynni toimi edelleen aktiivisesti inkerinsuomalaisten keskuudessa Helsingissä sekä valtakunnallisessa Inkeriläisten Toimikunta Suomessa -nimisessä järjestössä. Lisäksi hän kiersi esitelmöimässä Inkerin asiasta ympäri Suomea.

Keväällä 1931 alkoi Neuvostoliitosta valua huolestuttavia uutisia inkerinsuomalaisten karkotuksista ja pakkosiirroista sekä maatilojen kollektivisoinnista Inkerinmaalla. Suomessa toimiva Inkeriläisten Toimikunta halusi herätellä Euroopan maita Neuvostoliitossa tapahtuvien vääryyksien osalta. Liitto toivoi saavansa kansainvälistä tukea sorrettujen inkerinsuomalaisten tueksi, joten se lähetti Kaapre Tynnin propagandamatkalle Itä-Eurooppaan kesäkuussa 1931. Kaapre Tynni kiersi ensiksi kolme viikkoa Virossa, Latviassa, Puolassa ja Tšekkoslovakiassa tavaten paikallisia vaikuttajia kuten Viron tuolloisen ulkoministerin Jaan Tõnissonin sekä paikallista lehdistöä. Kaapren kirjoittamia artikkeleita julkaistiin kaikissa edellä mainituissa maissa ja hän näki paljon vaivaa tavatessaan useita eri tahoja, mutta matka ei tuottanut konkreettisia tuloksia.

Kaapre Tynnin valtuutuskirje Suomessa toimineelta Inkeriläisten Toimikunnalta. Kansallisarkisto, Kaapre Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Kaapre Tynnin valtuutuskirje Suomessa toimineelta Inkeriläisten Toimikunnalta. Kansallisarkisto, Kaapre Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Puolassa Tynni tutustui myös Prometeismi-aatteeseen ja Prometheus-toimintaverkostoon, joka toimi 1920-luvun lopusta toiseen maailmansotaan asti niiden neuvostokansojen yhteenliittymänä, jotka pyristelivät irti Neuvostoliiton alaisuudesta. Tavoitteena oli propagandan avulla jouduttaa Neuvostoliiton hajoamista, jonka jälkeen liiton jäsenet voisivat perustaa omat kansallisvaltionsa. Kiinnostusta Inkerin asialle löytyi, mutta Tynnin yhteydenpito toimintaverkostoon Suomesta käsin hiipui hiljalleen.

Heinäkuussa 1931, vain viikko Suomeen palaamisensa jälkeen, Kaapre Tynni lähti jo uudelle matkalle – tällä kertaa Englantiin ja Ranskaan – vanhimman tyttärensä Martan kanssa. Martta oli kielitaitoinen lukiolainen ja isälleen hyvänä apuna. Ensin isä ja tytär matkasivat kauppalaivalla Lontooseen.

Kaapre Tynni kirjoitteli vaikutusvaltaisille englantilaisille diplomaateille ja poliitikoille sekä järjesteli tapaamisia heidän kanssaan. Hän oli jälleen yhteyksissä myös lehdistöön ja uutisia saatiin julkaistuakin. Englannin parlamentissa keskusteltiin inkerinsuomalaisten tilanteesta useampaan otteeseen. Englannissa oltiin oltu jo keväällä 1931 virittämässä kauppasaartoa Neuvostoliittoa vastaan, mutta saarron toteuttaminen jäi vain joidenkin kaupunkien vastuulle, eikä koko Englanti lähtenyt mukaan. Ranskassa tilanne oli sama. Lehdistön painettavaksi päätyi kyllä muutama kirjoitus Inkerin tilanteesta, mutta konkreettista apua ei ollut saatavilla.

Kaapren viimein suunnatessa kotiin Suomeen, jäi Martta vielä opiskelemaan ranskan kieltä Pariisiin. Isä ja tytär olivat tehneet kaikkensa, jotta inkerinsuomalaisten kohtalosta tiedettäisiin Euroopassa enemmän. Monet osoittivatkin myötätuntoa Inkerin asialle, mutta monimutkaisen poliittisen tilanteen vuoksi mitään konkreettista ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Eurooppalaisten mielipiteellä tai kauhistelulla ei ollut minkäänlaisia vaikutuksia Stalinin toimiin.

Kaapre Tynni jatkoi inkerinsuomalaisten asian ajamista ja toimi useissa inkeriläisten yhdistyksissä loppuelämänsä ajan. Samalla hän jatkoi työskentelyä opettajana, ja vapaa-aikanaan hän harjoitti puutarhan ja mehiläisten hoitoa omistamallaan tilalla.

Kaapre Tynnin kirje Antti Hämäläiselle ja Aappo Metiäiselle 21.6.1945. SKS KIA, Kaapre Tynnin arkisto. CC BY 4.0
Avaa tästä

Suuret olivat aikanaan haaveemme. Ja
kaiken on täytynyt valua hiekkaan. Koko
alkuperäinen olemisemme ja työmme tausta
sekä pohja on nyt olematon. Emme voi
laulaa Runebergin sanoilla: Voi, nyt katto
majastani murtui!
Ei, meiltä on mennyt
pohja jalkojen alta, se alkuperäinen. Em-
me koskaan voi unohtaa, että olemme Inke-
rin poikia, Inkerin, joka tällä kertaa on ole-
maton ja jääkin sellaiseksi. Mikään usko,
mikään unelma ei sitä saada ennalleen
saattaa. Mutta muistot elävät ja muistella
meidän juuri tällaisena päivänä pitää.
Ennen kaikkea muistamme sitä köyhää kotia,
joka meidän täytyi jättää maamme kohtalokkaana
syksynä 1919. Tää koti on köyhä ja kuitenkin,
niin rakas, niin kallis se on meille. Se neuvoin
hellin ja lämpimin meitä ohjasi elämän teille.
Muistakaa Kolppanaa! Sydämeni itkee ja
haikeat väreet käyvät sieluni läpi kun
ajattelen aikoja entisiä, aikojamme siellä
Kolppanan kukkokirkon kupeella, oppilaana
ja myöhemmin opettajana ja johtajana. Tie-
tääkö Teistä pojat oikein kukaan, mitä minä
olen aikanaan tämän Kolppanan vuoksi yrit-
tänyt. - -

Tunteikas kirjeluonnos, jonka Kaapre Tynni laati lähetettäväksi Antti Hämäläiselle ja Aappo Metiäiselle ynnä muille koulutovereilleen. Kirjeessä hän harmittelee muun muassa sitä, ettei pääse paikalle XV:n kurssin 25-vuotisjuhlaan, johon Hämäläinen ja Metiäinen ovat hänet kutsuneet. Kirje on kirjoitettu 21.6.1945. SKS KIA, Kaapre Tynnin arkisto. CC BY 4.0

Lähteet

Kansallisarkisto, Helsingin toimipiste. Kaapre Tynnin arkisto.

Nevalainen, Pekka. Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla. Väitöskirja : Joensuun yliopisto. Otava, 1990.

Nevalainen, Pekka. Inkerinmaan ja inkeriläisten vaiheet 1900-luvulla s. 234–299, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Sala, Kaarina. Tynni, Aale (1913–1997)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.

Seppälä, Mikko-Olavi. Tynni, Kaapre (1877–1953). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.

Seppälä, Mikko-Olavi ja Seppälä, Riitta. Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu. Helsinki: WSOY, 2013.

SKS:n arkisto, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma. Aale Tynnin arkisto.

SKS:n arkisto, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma. Kaapre Tynnin arkisto.

Tynni, Aale. Inkeri Inkerini. Porvoo: WSOY, 1990.