Ruotsin kuningaskunnan Inkeri

Vuonna 1617 Stolbovan rauhassa Inkerinmaa siirtyi Venäjältä Ruotsin kuningaskunnalle, josta tuli tuolloin Itämeren alueen suurvalta. Rauhaa olivat edeltäneet toistuvat sodat, joista viimeisin oli vuosien 1610–1617 aikana käyty Inkerin sota. Sotien johdosta Inkerinmaan alkuperäisväestö oli vähentynyt merkittävästi. Valloitettuaan Inkerinmaan Ruotsi alkoikin uudisasuttaa aluetta valtakunnan itäosissa Karjalassa ja Savossa asuneilla talonpojilla. Näiden 1600-luvulla Inkeriin muuttaneiden uudisasukkaiden jälkeläisiä kutsutaan inkerinsuomalaisiksi. 1600-luvun lopulla jo noin kolme neljäsosaa Inkerin väestöstä oli inkerinsuomalaislähtöisiä.

Kartasta näkee, mistä päin Karjalaa ja Savoa maanviljelijät Inkerinmaalle 1600-luvulla muuttivat. Lisäksi kartassa havainnollistetaan, kuinka luterilaisten asukkaat syrjäyttivät ortodoksit valtaosassa Inkeriä. Tekijä Hanna Ruusulampi. SKS. CC BY 4.0

Inkerin luterilaisen kirkon juuret

Inkerinmaan vanhin luterilainen seurakunta oli vuonna 1611 perustettu Lempaalan seurakunta, joka perustettiin ennen kuin Inkeri virallisesti liitettiin Ruotsiin. Stolbovan rauhan jälkeen Ruotsin kuningaskunta alkoi vakiinnuttamaan valtaansa Inkerissä muun muassa pyrkimällä saattamaan kaikki asukkaat luterilaisen kirkon piiriin tunnustamaan yhteistä uskontoa. Luterilaisen kirkkohallinnon perustaminen Inkeriin olikin osa Ruotsin suurvallan yhtenäistämispolitiikkaa, sillä pakanalliseksi katsotun ortodoksisen uskonnon vaikutusta suomalaisiin siirtolaisiin — äyrämöisiin ja savakkoihin — pelättiin. Luterilaisten seurakuntien yhteyteen perustettiin lisäksi kouluja, jotka tarjosivat uskonnollista opetusta sekä alkeisopetusta.

Yhtenäistämispolitiikkaa

Ruotsin valloitettua Inkerinmaan ortodoksista venäläistä, vatjalaista ja inkerikkoväestöä pakeni rajan yli Venäjälle. Paon taustalla oli Ruotsin kuningaskunnan harjoittama väestön aggressiivinen luterilaistaminen sekä ankara verotus. Uskonnollinen käännytystyö oli voimakasta huolimatta siitä, että Ruotsin ja Venäjän väliseen rauhansopimukseen oli kirjattu Inkerin ortodoksiväestölle vapaus harjoittaa uskontoaan. Eniten inkerois- ja vatjalaisväestöä jäi Länsi- ja Keski-Inkeriin. Hiljalleen vatjalaisten ja inkerikkojen ryhmät alkoivat sekoittua toisiinsa, venäläisiin ja inkerinsuomalaisiin.

Vuonna 1700, ennen Suurta Pohjan sotaa, Inkerissä oli yhteensä 31 evankelis-luterilaista seurakuntaa, joissa toimi 62 pappia. Lisäksi Inkerissä toimi kymmenen ortodoksista seurakuntaa. Ruotsin kuningaskunta oli onnistunut pyrkimyksissään kasvattaa luterilaisen kirkon vaikutusvaltaa alueella. Suomalaisia arvioidaan olleen Inkerissä 1690-luvulla noin 45 000 henkeä, mikä vastasi jo noin 70 prosenttia koko Inkerin väestömäärästä. 

Lähteet