Vuonna 1937 kuusi Inkerin läntisimmistä kylistä kotoisin olevaa naista ja yksi mies lähti tallentajien kanssa Tallinnaan. Kahden ja puolen päivän aikana he ehtivät käydä elokuvissakin, mutta matkan varsinainen päämäärä oli Viron yleisradion (viroksi Riigi Ringhäälig) studio. Siellä kesäkuun 21. ja 22. päivänä tallennettiin lakkalevylle kaksi ja puoli tuntia runolaulua, kolme itkuvirttä, neljä riimillistä laulua, vajaa kymmenen minuuttia loitsuja ja saman verran paimensoittoa sekä satu ja uskomustarina. Tallenteet ovat varhaisuudeltaan, pituudeltaan ja tunnelmaltaan ainutlaatuisia.
Läntisin osa Inkeriä kuului vuosina 1920–1944 Viron valtioon. Alueen kylissä kulki paljon suomalaisia kansanrunoudentutkijoita, joilla ei Suomen itsenäisyyden jälkeen enää ollut pääsyä muille Inkerin ja Venäjän Karjalan alueille Neuvostoliitossa. SKS:n Kansanrunousarkiston nuori työntekijä Lauri Laiho ja hänen vaimonsa Aili Laiho (myöhemmin Lauri ja Aili Simonsuuri) kävivät Inkerissä tallennusmatkalla kahtena vuonna, ja organisoivat samalla ensin vuonna 1937 äänitysmatkan Tallinnaan yhteistyössä Viron ja Suomen Yleisradioiden kanssa ja vuotta myöhemmin Kansatieteellinen filmi Oy:n kuvausmatkan.
Inkeriläiset runonlaulajat
Erityisen mielenkiintoista tapauksessa on se, että laulajat edustivat kaikkia Inkerin kalevalamittaista runoutta käyttäneitä ryhmiä. Laulajat Tatjana Jegorova, Anna Kivisoo (Bussina), Mari Vahter ja Paro Mägi sekä paimensoittoa esittänyt Peter Liivandi olivat inkeroisia, Darja Lehti vatjalainen ja Valpuri Vohta inkerinsuomalainen. Tallenteet kertovatkin sekä näiden ryhmien yhtäläisyyksistä että eroista.
Kuten on Inkerille tyypillistä, laulajien etniset luonnehdinnat ovat tarkemmin katsottuna kuitenkin moninaisempia. Anna Kivisoo merkittiin aina inkeroiseksi, miksi hän mitä ilmeisimmin myös identifioi itse itsensä, mutta hänen isänsä oli vatjalainen. Vatjalaisen Darja Lehden äiti taas oli inkeroinen, ja hän oli kotoisin Joenperän vatjalais-inkerois-kylästä, jossa vatjalaisetkin jo 1800-luvun puolella lauloivat samoja lauluja kuin Soikkolan inkeroiset. Inkerinsuomalainen Valpuri Vohta oli ollut palveluksessa samaisessa Joensuun kylässä, samoin Anna Kivisoo. Monietniset taustat sekä yhteydet samoihin kyliin luultavasti selittävät sen, että naisten oli helppo laulaa yhdessä.
Harjoitukset ennen äänitysmatkaa
Inkerissä runolaulua esitettiin usein esilaulajan ja kuoron vuorotteluna. Esilaulaja lauloi säkeen tai kaksi ja kuoro kertasi ne, joskus rallatussanoja tai kertosäkeen lisäten. Sävelmät olivat melko yksinkertaisia, mutta niitä saatettiin muunnella. Erityisesti Soikkolan kylien inkeroiset ovat kuuluisia moniäänisistä, joskus venäläisperäisistä sävelmistään. Yhdessä laulavien täytyi jakaa riittävän samankaltainen käsitys laulamisen tavasta ja osata laulettava runo ainakin jollain tavalla, vaikka esilaulaja määräsikin runon kulun.
Laulajat kokoontuivat ennen äänitysretkeä kahtena päivänä harjoittelemaan. Oli tärkeää katsoa, kuka pystyi esilaulamaan minkäkin laulun niin, että toiset pystyivät osallistumaan. Tässä oli luultavasti kyse sekä runon, kielimuodon, sävelmän että esitystavan hallinnasta. Näyttää siltä, että inkeroislaulut tai inkeroisten laulutapa oli keskeinen laulajia yhdistävä tekijä – se oli kaikille jollain tavalla tuttu. Niinpä Anna Kivisoo esilauloikin 20 laulua, Tatjana Jegorova seitsemän, inkeroisia molemmat. Vatjalainen Darja Lehti, joka oli jo käynyt esiintymiskiertueilla pitkin Viroa, esilauloi vain kaksi laulua. Paro Mägi oli luettujen eli sanellen esitettyjen loitsujen taitaja ja esitti niitä paljon, mutta ei toiminut esilaulajana. Hänellä ei ollut yhteyksiä samoihin keskeiskyliin kuin muilla, joten hänen tapansa laulaa saattoi tästä syystä poiketa hieman enemmän toisten laulajien tavasta.
Laulajat päättivät itse kenen tuli missäkin laulussa toimia esilaulajana. Lauri Laiho kertoi:
Kuorossa oli vain yksi luterilaisten kylien kasvatti, Valpuri Vohta, joka ollen oppinut laulunsa Arsialla ja kotikylässään Kallivieressä ei voinut toimia inkerikkonaisten muodostaman kuoron esilaulajana. Hänen laulutapansa oli sekä rytmiltään että varsinkin säkeiltään siksi paljon eriävä, ettei kuoro pystynyt kyllin joustavasti toistamaan, vaan aina jonkin aikaa ’pruovittuaan’ totesi: ’Ei mää, ei mää’.
Vohta pystyi kuitenkin esilaulamaan jopa seitsemän laulua. Näissä ilmeisesti sävel ja laulamisen tapa oli tuttu myös inkeroisille ja vatjalaisille. Runojen ja laulutapojen erilaisuus tarkoitti kuitenkin sitä, että kaikkea naisten taitamaa ei äänitetty, vaan ainoastaan ne laulut, joihin kaikki pystyivät osallistumaan.
Kaikki halukkaat eivät päässeet Tallinnan retkelle mukaan, vaan tallentajat valitsivat ne laulajat, jotka pystyivät esiintymään yhdessä. He myös tekivät valinnan niin, että kaikkia heidän toivomiaan perinteenlajeja saatiin talteen. Oli nimittäin tyypillistä, että ihmiset olivat taitavia kuka minkäkin lajin parissa, yksi satujen, toinen venäläisten laulujen, kolmas soitinmusiikin ja neljäs runolaulun.
Aili Laihon kuvaukset harjoituksista kesäkuussa 1937 ovat eläväisiä:
Struuppovan Marin kodissa oli tarkoitus kokeilla, keiden laulutapa soveltuu yhteen, ja mitä esitettäväksi otettaisiin. Talo sijaitsi keskellä Väikylää sen päätien varrella. Koti oli hyvin siisti; isäntä ja emäntä uhkuivat intoa ja ystävällisyyttä saadessaan tarjota ’majansa’ näin erikoiseen käyttöön. Keskellä kesäistä arkipäivää emännät kukin taholtaan saapuivat Väikylään. Tuttujen laulujen parissa oli hauska viettää päivä, ja tiedossa oleva Tallinnan matka oli jokaiselle suuri elämäntapaus. ’Samavarasta’ riitti tee, ja leikkisät sutkaukset sinkoilivat. ’Ollaa kui praasnikas ikkää’.
Hilpeä seurustelu ja lauluinto valtasi jokaisen tuona kesäkuun keskiviikkona 1937 Ahosen vierastuvassa. Paro hoki: ’Laulakaa mis mie tantsii saan!’ Sitten Paro hyppäsi piiriin tai keskelle lattiaa, ’löi tšolkkuu’, heilutti nenäliinaansa päänsä yläpuolella, ja jalat löivät kapsasivat lattiaan, kun hän ketterästi pyörähteli ja kääntelehti sivuille. Valpuri innoitti jo varsin innostunutta Annia: ’Laula Annju-täti, laula! Selk on paksu, laula!’ Mari ja Tatjana haukahtelivat kuin koirat laulun rytmin mukaan. Kun siirryttiin häävirsiin, ’pulmavirsiin’, ehdotti joku laulettavaksi Annista ’Oi Anni sisaruveni’. Silloin Anni pani vastaan: ’Lesken on hyvä ellää’, ja toiset mukautuen totesivat: ’Paamma siis Marin miehellä’. Niin laulettiin kuorossa komeasti: ’Oi Mari sisaruveni, oi Mari emäni lapsi, kylpiikko kypenyveni...’ Keskein kaiken laulun helteisen päivän kuumuudessa joku aivasti äänekkäästi, ja Tarja lausahti totunnaisesti ja kuin välttämättä asiaankuuluvasti: ’Tervys, tervys!’ Se tuli kuin loitsu, ettei pahempaa sairautta sattuisi. Niin erottiin tavataksemme seuraavana sunnuntaina, jolloin Tallinnan matkan piti alkaa.
Tunteikas matka
Muistakin aineistoista käy ilmi, että laulajat olivat innoissaan ja välit tallentajiin poikkeuksellisen lämpimät. Aili Laiho kertoi, että etenkin matkan aikana ystävystyttiin. Tallinnasta tullessa otetussa valokuvassa on poikkeuksellisesti tallentaja mukana yhtenä muiden joukossa. Laulajilla on oman aikansa kaupunkivaatteet päällä, ei vanhanaikaisia kansanpukujaan.
Tallennuksissa laulettiin monenlaisia lauluja monenlaisilla sävelmillä. Mukana oli vanhakantaisia rituaalilauluja, kuten häälauluja ja Petron – eli Pietarin – päivän laulu, tanssilauluja, erilaisia tunnelmarunoja ja kertovia lauluja. Peter Liivandin soittaessa paimenlapsen itkuvirren sävelmää kyyneltyivät kaikkien silmät. Tunteiden kirjo kuuluu tarkkaan kuunnellessa myös laulajien äänessä – aina tanssin riemusta hellyyteen lasta nukuttaessa kuin myös suruun kuoleman edessä.
Tässä kuunneltavaksi muutamia lauluja, joita tuolla kesäkuisella retkellä Tallinnassa tallennettiin. Voit laulua kuunnellessasi seurata runoa. Runojen kieli on sekoitus inkeroista ja inkerinsuomea, suomennos löytyy heti runon alapuolelta.
Valpuri Vohta ja kuoro Mäntii ympärikkoo
tehkää yksi ympärikko ympärikko
tehkää yksi ympärikko ympärikko
karavaadi kainokkaine kainokkaine
karavaadi kainokkaine kainokkaine
kuim miä kazvelin kanaine joi kanaine
kuim miä kazvelin kanaine joi kanaine
noisin nuori neijokkaine neijokkaine
noisin nuori neijokkaine neijokkaine
viijen i vellon i vieryvessä vieryvessä
viijen vellon vieryessä vieryessä
kuuven i vellon kukkaisenna kukkaisenna
kuuven vellon kukkaisenna kukkaisena
seitsemän sizon ilonna joi ilonna
seitsemän sizoin ilonna joi ilonna
kaheksam minnon natonna joi natonna
kaheksam minnon natonna joi natona
vellot sirkutit sizoksi joi sizoksi
vellot sirkutit sizoksi joi sizoksi
vellon naisuivet naoksi joi naoksi
vellon naisuivet naoksi joi naoksi
vellon tyttäret tätiksi joi tätiksi
velloin tyttäret tätiksi joi tätiksi
izyt kutsui kullakseni kullakseni
izyt kutsui kullakseni kullakseni
emyt ehtoi lapsekseni lapsekseni
emyt ehtoi lapsekseni lapsekseni
ei last vettä ottama vaa ottama vaa
ei last vettä ottammaa vaa ottama vaa
kaivosta kylän otsalta joi takanta
kaivosta kylän takanta joi takanta
ojalta kylän otsalta otsalta
ojalta kylän otsalta otsalta
kaik oli kaivot kuivannehe kuivannehe
kaik oli kaivot kuivannehe kuivannehet
ojan pohjat untunehet untunnehet
ojan pohjat untunehe untunnehe
meri oli kuivant(a) kuutta syltä kuutta syltä
meri (oli) kuivant kuutta syltä kuutta syltä
lauvas lainetta vähentä joi vähentä
lauvas lainetta vähentä joi vähentä
Trrrr!
Suomennettuna runo menee näin:
Tehkää yksi piiri,
kainoinen karavaani!
Kun minä kasvelin, kananen,
nousin nuori neito,
viiden veljen vieressä,
kuuden veljen kukkaisena,
seitsemän siskon ilona,
kahdeksan miniän natona
veljet sirkuttivat minua siskoksi,
veljien vaimot nadoksi,
veljien tyttäret tädiksi.
Isä kutsui kullaksensa,
emo rakkaaksi lapsekseen.
Minua ei laskettu hakemaan vettä
kaivosta kylän päädystä,
ojasta kylän (päädyssä), takana.
Kaikki kaivot olivat kuivaneet,
ojan pohjat painuneet,
meri oli kuivanut kuudetta syltä,
Laukaan lahti laineen verran vähemmäksi.
Darja Lehti ja kuoro Pyhä Iilia isäntä (praasnikkavirsi)
oi pyHä ilija isänDä isänDä
oi pyhä ilija isänDä isänDä
pyhä peDro armolline armolline
pyhä peDro armolline armolline
työ vaa meille viiraHisse viiraHisse
työ vaa meille viirahikse viirahikse
meil on viinat viijellaiset viijellaiset
meill ov viinat viijellaiset viijellaiset
meil oluet kaHenilaiset ja kaHeni
oluet kaHenilaiset joi kaheni
ei noise notossa odra ja notossa
ei noise notossa odra joi notossa
ei kazva kasessa kagra ja kasessa
ei kasva kasessa kagra joi kasessa
too vaa pilvi Pilkkolasta pilkkolasta
too vaa pilvi Pilkkolasta pilkkolasta
Hattaraine Hamalasta Hamalasta
hattaraine hamalasta hamalasta
oDriani ojentammaa ojentammaa
oDriani ojentammaa ojentammaa
kagrojani kastamaa kastamaha
kagrojani kastamaa kastamaha
Suomennettuna runo menee näin:
Pyhä Ilja, isäntä,
Pyhä Petro armollinen,
tule meille vieraaksi!
Meillä on viidenlaiset viinat,
kahdenlaiset oluet (sinulle tarjottavaksi).
Ei nouse notkelmassa sinne kylvetty ohra,
ei kasva kaskimaassa sinne kylvetty kaura (sillä on kuivaa).
Tuo pilvi Pilkkolan kylästä,
hattarainen Hamalan kylästä
ojentamaan ohriani,
kastelemaan kaurojani.
Anna Kivisoo ja kuoro Morsiamen kylvetysvirsi (pulmavirsi eli hääruno)
oi mari sisaruveni
oi mari sisarueni
oi mari emäni lapsi
oi mari emäni lapsi
kylypiko kypenyveni
kylypiko kypenyveni
kylypii kolmella leholla
kylpii kolmella leholla
viijene vitsav varpuvella
viijen vitsav varpuvella
tämä siun kirotoin löyly
tämä siun kirotoil löyly
tämä on siun sanatoin sauna
tämä on siun sanatoin sauna
siuv vaa maire maamajasi
siuv vaa maire maammajasi
tänä aamuna varaga
tänä aamuna varaha
lämmitti metoisen saunan
lämmitti metoisen saunan
metoisilla metsäm puilla
metoisilla metsäpuilla
siuv vaa tarkka taattajaisi
siuv vaa tarkka taattaijasi
rakensi sotarahhiija
rakensi sotarahhiija
sotaohjagat ojenti
sotaohjagat ojenti
siuv vaa vedro vellojaisi
siuv vaa vedro vellojaisi
toi puut pyhäjoelta
toi puut pyhäjoelta
siuv vaa sirkuini sizosi
siuv vaa sirkuini sizoisi
toi vettä kolmelt joelta
toi vettä kolmelt joelta
ygen kanto kaivostani
ygen kanto kaivostani
toisen otti ojastani
toisen otti ojastani
kolmannev vaa laukagasta
kolmannev vaa laukagasta
päämpesijä pienykkäine
päämpesijä pienykkäine
kudrinkarsija kanaine
kudrinkarsija kanaine
pese pää vaa valkijaksi
pese pää vaa valkijaksi
kudraa kullankarvaiseksi
kudraa kullankarvaiseksi
marjut matkaga männööö
marjut matkaga männöögö
tedre tietä tallaamaga
tedre tietä tallaamaga
oi mari sisaruveni
oi mari sisaruveni
valaele vaahtuven...
(naurua ja kuoron hapuilua)
Suomennettuna runo menee näin:
Oi Mari, siskoni,
oi Mari, äitini lapsi: Kylve, pieni kipunani,
kylve kolmella lehdellä (lehdeksellä),
viidellä vitsan varvulla.
Tämä on sinun kirotoin löylysi,
tämä on sinun sanaton saunasi.
Sinun rakas äitisi
tänä aamuna varhain
lämmitti hunajaisen saunan,
hunajaisilla metsän puilla.
Sinun tarkka isäsi,
rakensi sotarahkeita
ojenti sotaohjia.
Sinun vetreä (reipas) veljesi,
toi puut (saunan lämmittämiseen) pyhältä joelta.
Sinun sirkeä (kirkas) siskosi,
toi vettä (saunaan) kolmelta joelta:
yhden kantoi kaivosta,
toisen otti ojasta,
kolmannen Laukaanjoesta.
Päänpesijä, pienoinen,
kutrienpesijä, kananen,
pese pää valkeaksi,
kuuraa kullanväriseksi!
Marjut lähtee (huomenna) matkaan,
teeri lähtee tietä tallaamaan.
Oi Mari, sisareni,
valele (vedellä) vaahtoseni.
Lähteet
Kallio, Kati. Laulamisen tapoja: esitysareena, rekisteri ja paikallinen laji länsi-inkeriläisessä kalevalamittaisessa runossa. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2013.
SKS:n arkisto, perinteen ja nykykulttuurin kokoelma. Viron inkeriläistä perinnettä mm. itkuja, lorulauluja ja luomisrunoja. Nauhoitus Lauri Laiho ja Riigi Ringhääling, Tallinna 21.–22.6.1937. L 86:1-104:8.
A 143 I (L95 c) Mäntii ympärikkoo.
A 144 I (L101 b) Pyhä Iilia isäntä.
A 143 II (L97 a) Pulmavirsiä: Morsiamen kylvetysvirsi.
Runojen suomennokset Kati Kallio.