Yhdistystoiminnan historiaa
Inkeriläisen yhdistystoiminnan historia ja juuret ulottuvat Venäjän keisarikunnan aikaan, jolloin eritoten Pietarissa syntyi useita raittiusyhdistyksiä ja kesäjuhlaperinne sai alkunsa. Neuvostoaikana suomenkielinen kulttuuri- ja yhdistystoiminta vähitellen kiellettiin, kunnes se perestroikan myötä 1980-luvun lopulla virisi Neuvostoliitossa uudelleen. Leningradin alueelle, Neuvosto-Karjalaan ja Viroon perustettiin omat Inkeri-Liitot, jotka toiminnallaan pyrkivät kohentamaan inkerinsuomalaisten asemaa Neuvostoliitossa, organisoimaan suomen kielen opetusta ja järjestämään suomenkielistä kulttuuritoimintaa. Liitoilla oli myös useita alaosastoja eri paikkakunnilla.
Myös Suomessa inkerinsuomalaisten yhdistystoiminta piti sotien jälkeen matalaa profiilia. Vuonna 1922 alun perin Venäjälle jääneiden sekä Suomeen paenneiden inkeriläisten tukemiseksi perustettu Inkerin Liitto lakkautettiin Moskovan välirauhan jälkeen yhdessä yli neljän tuhannen muun "Neuvostoliiton vastaisen järjestön" kanssa. Inkeriläisten yhdistys ry, joka vietti hiljaiseloa sotien aikana, sen sijaan vältti Valvontakomission lakkautuksen. Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä se laajensi paikallistoimintaansa ympäri Suomea ja on nykyisen Suomen Inkeri-liiton edeltäjä. Ruotsissa, jonne Neuvostoliiton poliittinen paine ei yhtä voimakkaana ulottunut, inkerinsuomalaisten seurakunnallinen yhteydenpito ja yhdistystoiminta oli vilkasta heti 1940-luvulta alkaen.
Samoihin aikoihin, kun inkerinsuomalaisten kansallinen herääminen ja sen myötä yhdistystoiminta virisi Neuvostoliitossa 1980–1990-lukujen vaihteessa, myös Suomessa koettiin – historiantutkija Pekka Nevalaisen sanoin – "Inkeri-boomi". Monet eri tahot Suomessa kiinnostuivat inkeriläisaktiivien toiminnasta Neuvostoliitossa ja alkoivat toimittaa Inkerin seurakunnille ja kyliin muun muassa aineellista apua. Myös henkilökohtaisten yhteyksien luominen Neuvostoliiton ja Suomen kansalaisten välille mahdollistui. Virinneen kiinnostuksen myötä Suomeen alkoi syntyä uusia keskinäisen kulttuuritoiminnan ja yhteydenpidon vahvistamiseen tähtääviä yhdistyksiä, kuten Inkerin Kulttuuriseura (1993–2015).
1990-luvulla käynnistynyt inkerinsuomalaisten paluumuutto loi myös tarpeen koulutusta, neuvontaa ja työn ohjausta tarjoaville ja siten Suomeen muuttaneiden inkeriläisten kotoutumisprosessia tukeville yhdistyksille. Yksi tällaisia palveluja tarjoavista yhdistyksistä oli esimerkiksi vuonna 1995 perustettu Paluumuuttajien Inkerikeskus, joka on edelleen toiminnassa.
Toiminta nykyään
Suomessa toimii nykyään useita inkerinsuomalaisten järjestöjä, kuten jo edellä mainittu Suomen Inkeri-liitto ja sen jäsenjärjestöt Helsingissä, Hyvinkäällä, Lahdessa ja Turussa. Monille tärkeänä tiedotuskanavana toimii liiton lehti, neljä kertaa vuodessa julkaistava Inkeriläisten viesti. Lisäksi Suomen Inkeri-liiton alaisena toimii Inkeriläisten sivistyssäätiö, jonka toiminnan tarkoituksena on "inkeritietouden kerääminen ja tallettaminen sekä Suomessa asuvien inkeriläisten ja heidän jälkeläistensä toiminnan tukeminen ja kehittäminen". Myös muita paikallisia Inkeri-kerhoja ja -kuoroja toimii eri puolilla Suomea, esimerkiksi seurakuntien yhteydessä.
Vuonna 2017 perustettu Suomen Akateeminen Inkeri-Seura (SAIS) puolestaan "pyrkii edistämään inkerinsuomalaisuuden historian ja kulttuurin tutkimusta, tallentamista, tiedottamista ja kansainvälistä yhteistyötä." Sen sisarjärjestö Eesti Akadeemiline Ingerimaa Selts (EAIS) on perustettu kaksi vuotta aikaisemmin.
Myös neuvostoaikaan perustettujen valtakunnallisten Inkerin Liittojen toiminta jatkuu vielä tänä päivänä. Pietarin alueella toimii Pietarin Inkerin Liitto ja Virossa Viron Inkerinsuomalaisten Liitto. Paikallista seuratoimintaa on sittemmin syntynyt myös inkerinsuomalaisten historiallisille karkotuspaikoille ja nykyisille asuinsijoille kuten Jakutiaan ja Krasnojarskiin. Ruotsissa inkeriläisten valtakunnallisena kattojärjestönä toimii Ruotsin Inkeri-Liitto. Aktiivista paikallistoimintaa on ollut esimerkiksi Boråsissa, Eskilstunassa sekä monilla muilla paikkakunnilla.
Vireästä yhdistystoiminnasta huolimatta inkeriläisten kulttuuri- ja urheiluseuroja sekä alueellisia järjestöjä on myös viime vuosina jouduttu lakkauttamaan jäsenistön ikääntymisen ja harvenemisen myötä. Kuten toimittaja Lea Pakkanen on Yle:n haastattelussa tuonut esiin, on hyvin perhekohtaista, onko nuoremman polven inkeriläisillä ylipäätään tietoa yhdistystoiminnasta tai vuosittain järjestettävistä kesäjuhlista. Lienee myös niin, että nuoremman polven inkeriläisten kiinnostus perheen historiaa ja omaa identiteettiä kohtaan on perinteisen yhdistystoiminnan sijaan löytänyt uusia ilmenemismuotoja esimerkiksi sosiaalisen median mahdollistamien verkostojen kautta.
Internet ja sosiaalinen media
Internet ja sosiaalinen media ovat helpottaneet tiedon etsimistä, keskusteluseuran löytämistä ja uudenlaisten verkostojen syntymistä. Facebookissa sekä muilla sosiaalisen median alustoilla toimiikin useita eri ryhmiä, jotka tarjoavat mahdollisuuksia myös hajallaan ympäri maailmaa asuvien inkeriläisten ylirajaiseen kanssakäymiseen ja keskusteluun. Näiden verkostojen myötä esimerkiksi sukututkimus ja kadonneiden sukulaisten etsiminen sekä muistojen ja kokemusten jakaminen on mahdollistunut uudella tavalla.
Yhdistysten ja muiden toimijoiden ylläpitämät verkkosivut sekä erilaiset tietokannat tarjoavat myös hyviä tiedonlähteitä niitä kaipaaville. Esimerkiksi kulttuuritoimintaa edistävän ja Mooses Putron kotimuseota ylläpitävän Nouse Inkeri ry:n verkkosivuilta löytyy Virtuaali-Inkeri, josta löytyy tietoa ja kuvia Inkerin seurakuntien historiasta.
Lähteet
Eesti Akadeemiline Ingerimaa Selts
Nevalainen, Pekka. Inkerinmaan ja inkeriläisten vaiheet 1900-luvulla s. 234–299, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.
Nouse Inkeri ry, Virtuaali-Inkeri
Suomen Akateeminen Inkeri-Seura
Suomen Inkeri-liitto, Inkeriläisten viesti
Viron Inkerinsuomalaisten Liitto
Zidan, Heidi. Venäläisiä Suomessa, suomalaisia Venäjällä – inkeriläiset haluaisivat tulla tunnustetuksi osaksi Suomen historiaa. Yle, 5.10.2019.