Kaapre Tynni

Inkerinmaalla, Kolppanan seurakunnassa, Ala-Sakoskan kylässä syntyi vanhan luvun mukaisesti 26.10.1877 Kaapre (Gabriel) Tynni. Uuden luvun mukaisesti hänen syntymäpäivänsä lasketaan kuitenkin olevan 7.11.1877. Kaapren vanhemmat olivat talollinen Joonas Juhananpoika Tynni ja Sofia Kaaprentytär Manninen ja perheen talo Ala-Sakoskassa oli työteliäs ja vakavarainen. Perheeseen syntyi 10 lasta, joista kuudesta eloon jääneestä Kaapre oli keskimmäinen.

Perhe-elämää

Kaapre Tynni kiersi 1900-luvun alussa juhlapuhujana ja esitelmöijänä erilaisissa inkerinsuomalaisten juhlissa. Venjoen laulujuhlilla vuonna 1903 hän tapasi ensimmäistä kertaa myös tulevan puolisonsa Lilja Maria Piipposen. Vuonna 1908 nuoripari vihittiin ja he asettuivat asumaan Venjoelle lähelle Piipposten kotitaloa. Lilja työskenteli lähikylässä opettajana, kun Kaapren työ puolestaan sijoittui Pietariin.

Avioitumista seuraavana vuonna Tynneille syntyi esikoispoika Reino ja seuraavien vuosien aikana he saivat kaksi tytärtä Martan vuonna 1910 ja Katrin 1912. Kun Kolppanan seurakunnan Sakoskan kylään valmistui uusi kansakoulu vuonna 1912, perhe muutti Liljan uuden opettajantyön perässä Kolppanaan. Seuraavana vuonna perhe kasvoi jälleen, kun perheeseen syntyi tytär Aale, josta sittemmin tuli tunnettu runoilija, kirjailija ja kääntäjä. Perheen lapsista Sylvia ehti vielä syntyä Venäjällä vuonna 1916 ennen kuin Tynnin perhe pakeni Suomeen.

Inkeriläisten kansallisten pyrkimysten ajajaksi

Kaapre Tynni oli saanut mahdollisuuden kouluttautua pidemmälle kuin vanhempansa. Hän opiskeli 1890-luvun lopussa Kolppanan seminaarissa ja valmistui myöhemmin Pietarin opettajainstituutista historian, maantieteen ja venäjän kielen opettajaksi. 1900-luvun alussa hän työskenteli opettajan ammattinsa ohella myös toimittajana. Tynni oli mukana perustamassa Uusi Inkeri -lehteä sekä sen seuraajaa, sosialistista ja uskontoon kriittisesti suhtautunutta Neva-lehteä. Lisäksi hänet tunnettiin aktiivisena esitelmöijänä ja julkisena puhujana.

Venäjän helmikuun vallankumouksen myötä vuonna 1917 inkerinsuomalaiset sosialistit, Kaapre Tynni mukaanlukien, ryhtyivät ajamaan kansallisia tavoitteitaan siinä toivossa, että uudessa demokraattisessa valtiossa myös inkerinsuomalaisten asema kohentuisi. Jo keväällä 1917 oli kokoontunut ensimmäinen yleisinkeriläinen kansalaiskokous, jonka perustamassa Inkerin keskusvaliokunnassa Kaapre Tynni nousi keskeiseksi vaikuttajaksi. Kansalaiskokouksien poliittiseksi tavoitteeksi muodostui inkerinsuomalaisten edustajien saaminen kansanvaltaisen Venäjän tasavallan hallintoelimiin. Nimestään huolimatta kansalaiskokoukset ja sen keskusvaliokunta eivät nauttineet kaikkien inkerinsuomalaisten luottamusta. Kaapre Tynni ja keskusvaliokunta tukivat menševikkisosialisteja, mihin etenkin vanhoilliset ja uskonnollismieliset inkeriläiset suhtautuivat hyvin kriittisesti. Toisaalta bolševikkeja kannattavien inkerinsuomalaisten mielestä keskusvaliokunta ajoi liian taantumuksellista linjaa.

Jo perheellisenä miehenä Kaapre Tynni oli suorittanut ylioppilastutkinnon Lappeenrannan yhteiskoulussa vuonna 1912. Lasten yhä ollessa pieniä hän jatkoi opiskelujaan vielä Helsingin yliopistossa suorittaen kandidaatin tutkinnon vuonna 1917 pääaineenaan Venäjän kieli ja kirjallisuus. Kaapre Tynnin kirkkaana tavoitteena ja opintojen motiivina oli päästä Kolppanan seminaarin johtajaksi, mihin Pietarissa suoritetut opinnot eivät olisi riittäneet. Hän pääsikin tavoitteeseensa syyskuussa 1917. Kaksi kuukautta myöhemmin Venäjällä puhkesi lokakuun vallankumous, minkä seurauksena tasavallan kausi jäi lyhyeksi ja Neuvosto-Venäjä syntyi.

Kaapre Tynni ehti työskennellä tavoittelemassaan Kolppanan seminaarin johtajan virassa vain parisen vuotta. Bolševikkivallan vakiintuessa hän joutui asemansa vuoksi bolševikkien silmätikuksi. Keväällä 1919 Tynni joutui pakenemaan Suomeen, muun perheen vielä jäädessä Inkerinmaalle. Samoihin aikoihin Neuvostoliitosta Suomeen pakeni arviolta noin 8000 inkerinsuomalaista, joista monet olivat Kaapre Tynnin tavoin toimineet näkyvästi inkeriläisten hallinto- ja sivistysasioiden ajajina.

Kaapre Tynni liittyi Suomeen tultuaan Inkerin väliaikaiseen hoitokuntaan, joka oli perustettu vuodenvaihteessa 1918–1919. Hoitokunnan tavoitteena oli auttaa inkerinsuomalaisia pakolaisia, levittää Suomessa Inkeri-tietoisuutta sekä varustaa sotajoukkoja valtaamaan Inkeri takaisin bolševikeilta. Osa inkerinsuomalaisaktiiveista haaveili Karjalan kannaksella sijaitsevan Pohjois-Inkerin liittämisestä Suomeen. Kaapre Tynni halusi kuitenkin yhdessä hoitokunnan puheenjohtajan Pietari Toikan kanssa ratkaista Inkerinmaan kysymyksen kokonaisuutena. Tavoitteeksi tuli inkerinsuomalaisten kulttuuriautonomia demokraattisen Venäjän osana.

Kaapre Tynni otti osaa inkeriläisten kansannousuun ja kenraali Judenitšin johtamaan sotaretkeen propagandistina. Hän vastasikin Narvasta käsin julkaistun ja inkeriläisille suunnatun lehden toimittamisesta. Myös Kaapren pikkuveli Aleksanteri Tynni (s. 1887) liittyi kenraali Judenitšin joukkoihin, jotka lähtivät hyökkäykseen keväällä 1919. Hyökkäys epäonnistui ja Aleksanteri-veli menehtyi taistelussa.

Asettuminen Suomeen

Kaapre Tynnin poliittinen linja muuttui maltillisemmaksi hänen selvittyään sotaretkestä ja emigroiduttuaan Neuvosto-Venäjältä Suomeen. Suomesta käsin Tynni jatkoi kuitenkin työtään inkeriläisten kansallisten pyrkimysten edistämiseksi, ja auttoi muita inkerinsuomalaisia sekä venäläisiä pakolaisia. Kaapre Tynnillä oli Suomessa suoritettujen opintojen perusteella täysi opettajan pätevyys, joten hän pystyi jatkamaan opettajan uraansa ja elättämään perheensä. Loppuvuodesta 1919 myös hänen puolisonsa Lilja Tynni oli saapunut Suomeen pariskunnan viiden pienen lapsen kanssa.

Perhe asui aluksi Helsingin Kruunuhaassa, mutta kesäksi 1920 Tynnit muuttivat Lohjalle. Vielä samana syksynä kaupunkiin palattuaan he asettuivat Tapanilaan. Kolme vanhinta lasta kävivät jo koulua. Seuraavana vuonna perhe muutti jälleen kerran, tällä kertaa Pukinmäkeen, jossa he asustivat muutamassakin osoitteessa pidemmän aikaa. Tynnin perhe kasvoi vielä kahdella pienokaisella, kun Lauri syntyi vuonna 1921 ja Kerttu vuonna 1923. Yhdeksänhenkisen perheen isä Kaapre kävi töissä opettajana, ja lisätuloja saadakseen perheellä oli myös vuokralaisia pihamökissä. Lisäksi perhe piti kotieläimiä ja viljeli puutarhassaan juureksia, vihanneksia ja marjoja omiksi tarpeikseen. Kaapre Tynni olikin etevä ja kokeilunhaluinen puutarhuri.

Apua Euroopasta

Arki kulki eteenpäin, lapset kasvoivat ja kouluttautuivat. Tynnin perhe seurasi Kaapre-isän johdolla tiiviisti Neuvostoliiton poliittista tilannetta ja yhteiskunnallista kehitystä. Kaaprella ja Liljalla asui sukua sekä Puolassa että Neuvostoliitossa; Inkerinmaalla ja Latviassa. Kaapre Tynni toimi edelleen aktiivisesti inkerinsuomalaisten keskuudessa Helsingissä sekä valtakunnallisessa Inkeriläisten Toimikunta Suomessa -nimisessä järjestössä. Lisäksi hän kiersi esitelmöimässä Inkerin asiasta ympäri Suomea.

Keväällä 1931 alkoi Neuvostoliitosta valua huolestuttavia uutisia inkerinsuomalaisten karkotuksista ja pakkosiirroista sekä maatilojen kollektivisoinnista Inkerinmaalla. Suomessa toimiva Inkeriläisten Toimikunta halusi herätellä Euroopan maita Neuvostoliitossa tapahtuvien vääryyksien osalta. Liitto toivoi saavansa kansainvälistä tukea sorrettujen inkerinsuomalaisten tueksi, joten se lähetti Kaapre Tynnin propagandamatkalle Itä-Eurooppaan kesäkuussa 1931. Kaapre Tynni kiersi ensiksi kolme viikkoa Virossa, Latviassa, Puolassa ja Tšekkoslovakiassa tavaten paikallisia vaikuttajia kuten Viron tuolloisen ulkoministerin Jaan Tõnissonin sekä paikallista lehdistöä. Kaapren kirjoittamia artikkeleita julkaistiin kaikissa edellä mainituissa maissa ja hän näki paljon vaivaa tavatessaan useita eri tahoja, mutta matka ei tuottanut konkreettisia tuloksia.

Puolassa Tynni tutustui myös Prometeismi-aatteeseen ja Prometheus-toimintaverkostoon, joka toimi 1920-luvun lopusta toiseen maailmansotaan asti niiden neuvostokansojen yhteenliittymänä, jotka pyristelivät irti Neuvostoliiton alaisuudesta. Tavoitteena oli propagandan avulla jouduttaa Neuvostoliiton hajoamista, jonka jälkeen liiton jäsenet voisivat perustaa omat kansallisvaltionsa. Kiinnostusta Inkerin asialle löytyi, mutta Tynnin yhteydenpito toimintaverkostoon Suomesta käsin hiipui hiljalleen.

Heinäkuussa 1931, vain viikko Suomeen palaamisensa jälkeen, Kaapre Tynni lähti jo uudelle matkalle – tällä kertaa Englantiin ja Ranskaan – vanhimman tyttärensä Martan kanssa. Martta oli kielitaitoinen lukiolainen ja isälleen hyvänä apuna. Ensin isä ja tytär matkasivat kauppalaivalla Lontooseen.

Kaapre Tynni kirjoitteli vaikutusvaltaisille englantilaisille diplomaateille ja poliitikoille sekä järjesteli tapaamisia heidän kanssaan. Hän oli jälleen yhteyksissä myös lehdistöön ja uutisia saatiin julkaistuakin. Englannin parlamentissa keskusteltiin inkerinsuomalaisten tilanteesta useampaan otteeseen. Englannissa oltiin oltu jo keväällä 1931 virittämässä kauppasaartoa Neuvostoliittoa vastaan, mutta saarron toteuttaminen jäi vain joidenkin kaupunkien vastuulle, eikä koko Englanti lähtenyt mukaan. Ranskassa tilanne oli sama. Lehdistön painettavaksi päätyi kyllä muutama kirjoitus Inkerin tilanteesta, mutta konkreettista apua ei ollut saatavilla.

Kaapren viimein suunnatessa kotiin Suomeen, jäi Martta vielä opiskelemaan ranskan kieltä Pariisiin. Isä ja tytär olivat tehneet kaikkensa, jotta inkerinsuomalaisten kohtalosta tiedettäisiin Euroopassa enemmän. Monet osoittivatkin myötätuntoa Inkerin asialle, mutta monimutkaisen poliittisen tilanteen vuoksi mitään konkreettista ei ollut kuitenkaan tehtävissä. Eurooppalaisten mielipiteellä tai kauhistelulla ei ollut minkäänlaisia vaikutuksia Stalinin toimiin.

Kaapre Tynni jatkoi inkerinsuomalaisten asian ajamista ja toimi useissa inkeriläisten yhdistyksissä loppuelämänsä ajan. Samalla hän jatkoi työskentelyä opettajana, ja vapaa-aikanaan hän harjoitti puutarhan ja mehiläisten hoitoa omistamallaan tilalla.

Lähteet

Kansallisarkisto, Helsingin toimipiste. Kaapre Tynnin arkisto.

Nevalainen, Pekka. Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla. Väitöskirja : Joensuun yliopisto. Otava, 1990.

Nevalainen, Pekka. Inkerinmaan ja inkeriläisten vaiheet 1900-luvulla s. 234–299, teoksessa Nevalainen, Pekka ja Sihvo, Hannes (toim.). Inkeri : historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.

Sala, Kaarina. Tynni, Aale (1913–1997). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.

Seppälä, Mikko-Olavi. Tynni, Kaapre (1877–1953). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.

Seppälä, Mikko-Olavi ja Seppälä, Riitta. Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu. Helsinki: WSOY, 2013.

SKS:n arkisto, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma. Aale Tynnin arkisto.

SKS:n arkisto, kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelma. Kaapre Tynnin arkisto.

Tynni, Aale. Inkeri Inkerini. Porvoo: WSOY, 1990.