Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke oli arkisto- ja muistiorganisaatiohanke, joka toteutettiin vuosina 2018–2020 Inkeriläisten sivistyssäätiönKansallisarkiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimesta. Hankkeessa kartutettiin uusia arkistoaineistoja sekä parannettiin ennestään jo olemassa olevien kokoelmien saavutettavuutta ja käytettävyyttä mm. luetteloinnin ja digitoinnin avulla. Hankkeen aikana luovutetut aineistot arkistoitiin Kansallisarkiston ja SKS:n arkiston kokoelmiin, joissa arkistoja jo ennestään oli. Muutamia luovutuksia ohjattiin edelleen myös Kansallismuseoon ja Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (KAVI).

Hankkeessa haastateltiin noin 120 inkerinsuomalaista henkilöä Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Suurin osa haastateltavista oli 1920- ja 1940-luvuilla sekä 1990–2010-luvulla Suomeen muuttaneita inkerinsuomalaisia ja heidän jälkeläisiään. Muistitietohaastattelut on tallennettu SKS:n arkistoon.

Hankkeessa saatiin talteen runsaasti inkerinsuomalaisten alkuperäisaineistoja kuten muistelmia, päiväkirjoja, kirjeitä ja valokuvia. Näin inkeriläisten kohtaloista tallennettiin jälkipolville ja tutkijoille paljon uutta tutkittavaa. Osa aineistosta saatiin arkistoon alkuperäisinä ja osa digitoinnin kautta pysyvään säilytykseen. Suku-, perhe ja henkilöarkistojen lisäksi talteen saatiin inkerinsuomalaisten yhdistysten toimintaan liittyviä arkistoaineistoja. Lisäksi muutamia luovutuksia toimitettiin muille organisaatioille, kuten merkittävänä lisänä  Kansallisarkiston aiempien kokoelmien jatkoksi luovutettu erä Inkerin seurakuntien kadonneiksi tai tuhoutuneiksi luultuja kirkonkirjoja.

Haluatko tutkia hankkeen aikana kartutettua aineistoa?

Inkerinsuomalaisten suku-, perhe- ja henkilöarkistojen sekä kulttuuriseurojen aineistojen tutkimisesta voi olla yhteydessä SKS:n arkiston asiakaspalveluun.

Mikäli olet kiinnostunut kirkonkirjoista tai yhdistysten ja viranomaisten aineistoista, otathan yhteyttä Kansallisarkiston asiakaspalveluun.